Emiraatti sijaitsee Arabian niemimaan koilliskulmalla ja se on maisemaltaan yksitoikkoista ja kumpuilevaa hiekkamaata. Pohjoissuunnassa on maalla osa Shatt-el-Arabin jokitasankoa, mutta pΣΣosa on pelkkΣΣ hiekkaerΣmaata.
Alue on ollut 1500-luvulta lΣhtien turkkilaisten ylivallassa, arabialaisena sheikkikuntana vuodesta 1756, brittilΣinen protektoraatti vuodesta 1899. Riippumaton valtio v. 1961, jolloin Irak vaati aluetta, jonka torjui ja suojasi Suur-Britannia ja my÷hemmin my÷s mukaan tulivat muut Arabimaat. On Arabiliiton ja OPECφn jΣsen. Irak, joka kaiken aikaa oli esittΣnyt vaatimuksia maahan, jolla on monia rikkaita ÷ljylΣhteitΣ ja pΣΣsy Persian lahdelle, miehitti sen v. 1990. KansainvΣlinen sotajoukko voitti ja vapautti maan Persianlahden sodassa, mutta maa raunioitui pahoin ja ÷ljylΣhteitΣ oli sytytetty palamaan. Sodan jΣlkeen Emiiri lupasi maahan demokratian toimeenpanoa, mutta sitΣ ei kuitenkaan vielΣ ole tapahtunut.